Valtakunnallisia käytäntöjä ja avustaja/saattajakortteja


Vammainen henkilö saattaa tarvita avustajan/saattajan apua voidakseen kulkea julkisilla liikennevälineillä tai osallistuakseen johonkin tapahtumaan, kuten konserttiin, teatteriin, elokuviin. Monet palvelutarjoajat haluavat edistää vammaisten ihmisten osallistumista siten, että eivät peri maksua vammaisen henkilön välttämättömästä avustajasta/saattajasta. Näin vammainen henkilö ei joudu osallistuakseen maksamaan kaksinkertaista osallistumismaksua, omansa lisäksi osallistumisen mahdollistavan avustajan maksua. Tälle sivulle kokoamme tietoa siitä, miten tämä käytäntö toteutuu Suomessa ja esittelemme valtakunnallisesti toimivat vammaiskortit. Näitä on toistaiseksi tarjolla ainoastaan näkö- ja kuulonäkövammaisille. Vessapassi on hieman erilainen käytäntö, mutta siitäkin lisää alla.
Tulevaisuudessa suomalaistenkin vammaisten käytössä saattaa olla InclEusive Card eli yleiseurooppalainen vammaiskortti, jota parhaillaan kehitetään EU-yhteistyössä.

Sisällysluettelo

Valtakunnallisia

Kehitteillä yleiseurooppalainen vammaiskortti (EU Disability Card)


Lue myös
Paikallisia avustaja/saattajakortteja


Valtakunnallisia käytäntöjä


vr.gif

VR (Valtion rautatiet)

  • Kun näkövammainen tai pyörätuolissa istuva liikuntavammainen asiakas matkustaa saattajan kanssa, saattajalla on oikeus maksuttomaan matkaan.
  • Liikuntavamma todistetaan pyörätuolilla.
  • Näkövamma todistetaan
    • Näkövammaisten Keskusliiton jäsenkortilla (näkövammaiskortilla), kun haitta-aste on vähintään 65 %
    • Näkövammaisten Lasten Tuki ry:n jäsenkortilla (näkövammaiskortilla)
    • Lääkärintodistuksella, josta ilmenee, että näkövamma on vähintään 65 %
    • Suomen kuurosokeat ry:n jäsenkortilla.
  • Huomioita:
    • Käytäntö on epätasa-arvoinen. Muilla vammaisilla (kuin pyörätuolia käyttävillä tai näkövammaisilla) ei ole mitään keinoa osoittaa avustajan tarvetta, vaan he joutuvat maksamaan avustajan matkan.
    • VR on ilmoittanut, että mikäli jokin (muu) taho organisoi luotettavan tavan, jolla vammainen henkilö voi osoittaa avustajan tarpeensa, VR on valmis myöntämään avustajalle maksuttoman matkan.
  • Lue lisää VR:n tarjoamista palveluista vammaisille henkilöille

alkuun.gif

Valtakunnalliset kortit


Näkövammaiskortti etu.jpg

Näkövammaiskortti

  • Näkövammaiskortin voi saada näkövammainen, jonka näkövammasta aiheutuva haitta-aste on vähintään 50 %. Haitta-aste on todistettava lääkärintodistuksella. Näkövammaiskorttiin tulee tieto haitta-asteesta.
  • Näkövammaiskortin myöntämisestä vastaavat Näkövammaisten Keskusliitto ry ja Förbundet Finlands Svenska Synskadade rf. Näkövammaiskortti myönnetään henkilön liittyessä jäseneksi näkövammaisyhdistykseen. Henkilöt, jotka eivät halua liittyä jäseneksi näkövammaisyhdistykseen saavat kortin ottamalla yhteyttä Näkövammaisten Keskusliiton jäsenpalveluyksikköön. Näkövammaiskortti on maksuton.
  • Voi saada alennuksia mm. joukkoliikenteessä, teattereissa, museoissa ja kunnallisissa liikuntapaikoissa. Alennuskäytännöt ovat palveluntuottajien tarjoamia etuja ja vaihtelevat tuottajasta riippuen. Näkövamman haitta-asteella saattaa olla vaikutusta alennuksen saamiseen.

Suomen kuurosokeat ry:n jäsenkortti

  • Jäsenkortilla voi osoittaa saattajan tarpeen VR:n junissa, jolloin saattajalla on oikeus maksuttomaan matkaan.
  • Ota yhteyttä Suomen kuurosokeat ry:een.

Vessapassi_2015.jpg

Vessapassi




alkuun.gif


Tule mukaan rakentamaan näitä sivuja! Lisää omat vinkkisi ja kokemuksenne, niistä voi olla muille vammaisperheille paljon iloa ja hyötyä. Jos Sinulla on kysyttävää, älä epäröi olla yhteydessä Jaatiseen